Faaraokoirista
Faaraokoira koskettaa jollain tapaa jokaista sen tavannuttaihmistä: rotua joko rakastaa intohimoisesti
tai sitten niitä ei vain ymmärrä lainkaan. Osa ihastuu sen alkukantaiseen ja elinvoimaiseen luonteeseen
ja ulkonäköön; osa taas ei voi sietää aktiivista ja uteliasta punanenää tunkemassa aina mukana menossa,
mieluiten joukon kärjessä. Faaraokoiran tai farkun, kuten rodun lempinimi kuuluu, ulkonäössä on jotain
alkukantaisen ja yksinkertaisen eleganttia - se vain yksinkertaisesti on klassisen liioittelemattoman kaunis
koira. Sileä karva ja auringossa hehkuva punainen väri vain tuo lisänsä sen tyylikkyyteen.
Yleistä
Faaraokoira on keskikokoa suurempi korkeuttaan hieman pidempi koira, jonka kuuluisi ennen kaikkea olla
tasapainoinen kauttaaltaan. Mikään farkun ulkonäössä ei saa olla liioiteltua vaan kokonaisuuden tulee olla
harmoninen ja silmää miellyttävä. Rotumääritelmä kuvaa faaraokoiraa seuraavasti: "Keskikokoinen,
ylväsryhtinen,puhdaslinjainen, jalo mutta voimakas. Hyvin nopea, liikkeet kevyet ja vapaat. Ilme valpas."
Tämä tiivistää hyvin faaraokoiran olemusta ja sen tulee antaa kuva jalosta, ryhdikkäästä, vaivattomasti
liikkuvasta puhdaslinjaisesta metsästyskoirasta. Pää ja sen ilme on hyvin tärkeä osa faaraokoiran ulkonäköä.
Suuret liikkuvat pystyt korvat ilmaisevat vahvasti farkun tunnetiloja ja ne ovat alati liikkeessä. Farkun
katseessa sanotaan olevan jotain ajatonta ja viisasta - tämä pitää ehdottomasti paikkansa ja
meripihkanväriset silmät ovat yksi faaraokoiran kauneimmista piirteistä.
Farkuilla on kaksi sangen "inhimillistä" piirrettä: ne hymyilevät ja ne punastuvat. Hymyileminen on farkuilla
rotupiirre ja ne hymyilevät usein omistajalleen, läheisille ihmisilleen ja toisille koirille ollessaan erittäin
onnellisia ja iloisia.
Punastuessaan faaraokoiran kirsu, silmänympärykset, korvat ja tassut lehahtavat kirkkaanpunaisiksi.
Farkku punastuu usein ollessaan kiihtyneessä mielentilassa.
Historia
Faaraokoiran ikää rotuna on vaikea arvioida, mutta tuhansien vuosien ajan faaraokoiran tyyppisiä koiria on
elänyt Välimeren ympäristössä. Sukulaisrotuihin kuuluvat mm. ibizan- ja kanarianpodencot.
Rotu on kotoisin Maltalta, missä sitä kutsutaan nimellä Kelb tal-Fenek eli jäniskoira. Itse asiassa nimi
faaraokoira on virheellinen, sillä farkku ei ole muinaisen Egyptin faaraoiden koira. Se todennäköisesti kyllä
polveutuu samantyyppisistä koirista, mitäfoinikialaiset toivat Maltalle muinaisina aikoina.
Maltalla faaraokoira on edelleen alkuperäisessä käytössä jäniskoirana sekä hälyttävänä vahtikoirana. Joskus
sitä käytetään myös saattamaan lampaita ja vuohia laitumelle sekä noutamaan linturiistaa metsästäjälle.
Faaraokoira metsästää kaniinia hämärässä ja yöllä kahden tai kolmen koiran joukossa metsästäjän ja usein
myös fretin kera. Frettiä käytetään ajamaan kaniini ulos kolostaan, mikäli se piiloutuu. Farkku käyttää
metsästäessään hyväkseen näkö-, kuulo- ja hajuaistiaan ja eroaa siten varsinaisista näöllä metsästävistä
vinttikoirista.
Rodusta tuli Maltan kansalliskoira vuonna 1977. Maltan maaseudun nykyaikaistuessa vauhdilla on faarao-
koirien perinteinen käyttö jäämässä tarpeettomaksi ja koiramäärät ovat laskussa alkuperämaassa.
Iso-Britanniaan ensimmäiset farkut tuotiin 1960-luvulla ja jo 1970-luvulla Suomi sai ensimmäiset farkkunsa.Nykyisin koiria on maassamme kolmisen sataa yksilöä ja muutama pentue rekisteröidään vuosittain. Rotu on
kasvattamassa suosiotaan ja pentuemäärät ovat kasvussa.
Rekisteröinnit 1994-2009
1994 26 kpl
1995 26 kpl
1996 16 kpl
1997 1 kpl
1998 20 kpl
1999 20 kpl
2000 10 kpl
2001 10 kpl
2002 6 kpl
2003 16 kpl
2004 34 kpl
2005 27kpl
2006 20 kpl
2007 24 kpl
2008 36 kpl
2009 49 kpl
Luonne
Farkku on persoonallinen koira ja luonteenpiirteitä löytyy laidasta laitaan. Osa faaraokoirista on
vaatimattomampia ja rauhallisempia sohvanvaltaajia; osa taas vallattomia hyvällä huumorintajulla
varustettuja iloisia pellejä - monet tätä kaikkea.
Iloisuus, leikkisyys, aktiivisuus sekä alati valpas olemus kuvaavat hyvin faaraokoiran luonnetta -
se on aina valmis hyppäämään mukaan toimintaan tai riehumaan koirakaverinsa kanssa. Etenkin
nuorena aktiivinen ja energinen faaraokoira voi viedä omistajansa hermot äärimmäisyyteen, mutta
iän kanssa se rauhoittuu ja aikuiset koirat ovat sisätiloissa yleensä hyvin hillittyjä ja purkavat energiansa
ulkona.
Faaraokoira rakastaa perhettään täydestä sydämestään ja se on myös erittäin hyvä koira lasten
kanssa, joskin nuorempana melkoinen sählääjä. Farkku luottaa omistajaansa täysin ja omistajan
tulee olla myös sen luottamuksen arvoinen ja kohdella koiraansa hyvin ja osoittaa sille sen kuuluvaa
arvostusta. Huomioitavaa on kuitenkin se, ettei faaraokoiraa saa koskaan nostaa ihmisen asemaan perheessä
- se on kuitenkin koira, vaikka rotu poikkeaa monesta muusta rodusta.
Yleensä faaraokoira on herkkä ja vaatii omistajaltaan ymmärtäväisyyttä. Se ei kestä kovia pakotteita
ja rodun yksilöt ovat yleensä hyvin älykkäitä, vaikka saattavat peittää sen pelleilyn alle. Faaraokoirien
sopimattomuus varsinaisiin palveluskoiralajeihin johtuu yleensä kahdesta asiasta: motivoinnin vaikeudesta
ja pitkästymisestä. Osa koirista on erittäin ahneita ja ne saadaan motivoitua ruoalla, osa leikillä tai kehuilla.
Suurin osa faaraokoirista oppii uudet asiat erittäin nopeasti ja tarkasti, mutta ne pitkästyvät toistoihin
ja niiden keskittyminen herpaantuu uusien asioiden ilmetessä kuvioihin.
Hoito
Faaraokoiran hoito on todella helppoa, pääsana hoitoa ajatellessa on "tarvittaessa". Sileä, lyhyt yksinkertainen
karva pestään noin 2-4 kertaa vuodessa ja harjaukseksi riittää pyyhkäisy säämiskällä tai kostealla pyyhkeellä
irtokarvojen poistamiseksi. Korvat ja silmät puhdistetaan kun ne sitä tarvitsevat ja oikeastaan ainoa
säännöllinen hoitotoimenpide on jatkuvasti kasvavien kynsien leikkaaminen kerran viikossa tai kahdessa.
Liikunta
Aktiivisena ja energisenä alkukantaisena metsästyskoirana faaraokoiralle parasta liikuntaa on ehdottomasti
vapaana juokseminen toisen koirakaverin kanssa. Kaupungin katujen mittaaminen hihnan päässä on
huomattavasti virikkeettömämpää kuin metsässä ja niityllä nuuskuttaminen hiirten ja myyrien perässä.
Faaraokoiran riista- ja metsästysvietti on voimakas ja niin sen tuleekin olla. Yksilötasolla koirissa ja niiden
irtipidettävyydessä on huimia eroja, mutta yleisesti farkku lähtee riistan perään sen ilmaantuessa näkösälle.
Siksi faaraokoiran juoksuttamisen tulisi tapahtua turvallisella alueella ja mieluiten aitojen sisällä. Faaraokoiran
opettaminen pysymään vapaana ei ole kuitenkaan mahdottomuus, omistajan tulee vain varautua siihen,
ettei rotu ole koskaan 100% irti pidettävä rotu vaan koiran vietit voivat ajoittain ajaa koiran riistan perään.
Farkku tosin palaa likimain aina myös takaisin lähtöpisteeseensä omistajansa luo saaliin päästyä karkuun
tai koiran saatua sen kiinni.
Nuoren faaraokoiran kasvulle ja aikuisen koiran mielenterveydelle vapaana juokseminen on välttämättömyys.
Farkun omistajan ei tarvitse olla himomaratoonari, mutta innostus luonnossa liikkumiseen sekä aktiiviseen
elämäntapaan on suurta plussaa.
Minustako farkun omistaja?
Faaraokoira ei ole yksi helpoimmista roduista ja farkun omistaja joutuu olemaan aina yhden
askeleen edellä vilkasta ja kekseliästä koiraansa, muuten pian faaraokoira määrää parivaljakon toimista.
Alkukantaisena, omatoimisena ja vahvan metsästysvietin omaavana sen hankkimista tulisi aina harkita
tarkkaan. Palveluskoiramaista tottelevaista yksilöä siitä ei saa varmasti koskaan, sillä farkun motivointi
on vaikeata.
Faaraokoiran omistajaksi soveltuu parhaiten huumorintajuinen, kärsivällinen, rento ja ulkona liikkumisesta
nauttiva ihminen, joka tarjoaa koiralle myös sen kaipaamaa läheisyyttä. Faaraokoiran tulee voida asua
sisäkoirana osana perhettä, kennelkoiraksi tämä seurallinen ja älykäs rotu ei sovi missään nimessä.
Terveys
Vuonna 2005 faaraokoirakantaa on kartoitettu terveyskyselyn muodossa ja rodulta ei ole löytynyt suurempia
terveysongelmia ja suurin osa faaraokoirista elää yli kymmenvuotiaiksi käyden eläinlääkärillä vain rokotuksissa.
Tutkittujen koirien tulokset ovat pääasiassa erinomaiset, mahdolliset muutokset ovat olleet lieviä.
Rodulla on todettu lieviä muutoksia lonkissa, kyynärissä sekä polvissa. Lisäksi koirilla on ollut silmissä
ylimääräisiä ripsiä, sikiöaikaisia jäänteitä sekä MRD:tä.
Lisäksi rodussa tavataan ajoittain allergiaa, herkkävatsaisuutta, hammaspuutoksia, hammaskiveä, kivesvikaa,
satunnaisia syöpäkasvaimia vanhemmilla koirilla sekä iho-ongelmia mm. heikentynyttä karvapeitettä, hilseilyä
ja hormoniperäisiä ihosairauksia.
Harrastukset
Faaraokoirien pääasialliset harrastukset ovat koiranäyttelyt sekä rata- ja maastojuoksu. Lisäksi harrastetaan
agilityä, tokoa sekä verijälkeä.
Rotukerho
Faaraokoirien ja ibizanpodencojen rotua harrastavana kerhona toimii Suomen Faaraokoirat ja Ibizanpodencot ry.
Kerho on perustettu vuonna 1983 ja jäsenmäärä on alle sadan henkilön. Kerho julkaisee Farkku-lehteä
kolmesti vuodessa ja järjestää juoksukilpailuita sekä vuosittain oman erikoisnäyttelynsä sekä Open shown,
Farkkushow'n.
» Kerhon kotisivut
» Kerhon keskustelufoorumi |
