Faaraokoira koskettaa jollain tapaa jokaista sen tavannutta ihmistä: rotua joko rakastaa intohimoisesti 

tai sitten niitä ei vain ymmärrä lainkaan. Osa  ihastuu sen alkukantaiseen ja elinvoimaiseen luonteeseen 

ja ulkonäköön; osa taas ei voi sietää aktiivista ja uteliasta punanenää tunkemassa aina mukana menossa, 

mieluiten joukon kärjessä. Faaraokoiran tai farkun, kuten rodun lempinimi kuuluu, ulkonäössä on jotain 

alkukantaisen ja yksinkertaisen eleganttia - se vain yksinkertaisesti on klassisen liioittelemattoman kaunis 

koira. Sileä karva ja auringossa hehkuva punainen väri vain tuo lisänsä sen tyylikkyyteen.

YLEISTÄ:

Faaraokoira on keskikokoa suurempi korkeuttaan hieman pidempi koira, jonka kuuluisi ennen kaikkea olla 

tasapainoinen kauttaaltaan. Mikään farkun ulkonäössä ei saa olla liioiteltua vaan kokonaisuuden tulee olla 

harmoninen ja silmää miellyttävä. Rotumääritelmä kuvaa faaraokoiraa seuraavasti: "Keskikokoinen, 

ylväsryhtinen, puhdaslinjainen, jalo mutta voimakas. Hyvin nopea, liikkeet kevyet ja vapaat. Ilme valpas." 

Tämä tiivistää hyvin faaraokoiran olemusta ja sen tulee antaa kuva jalosta, ryhdikkäästä, vaivattomasti 

liikkuvasta puhdaslinjaisesta metsästyskoirasta. Pää ja sen ilme on hyvin tärkeä osa faaraokoiran ulkonäköä. 

Suuret liikkuvat pystyt korvat ilmaisevat vahvasti farkun tunnetiloja ja ne ovat alati liikkeessä. Farkun 

katseessa sanotaan olevan jotain ajatonta ja viisasta - tämä pitää ehdottomasti paikkansa ja 

meripihkanväriset silmät ovat yksi faaraokoiran kauneimmista piirteistä. 

Farkuilla on kaksi sangen "inhimillistä" piirrettä: ne hymyilevät ja ne punastuvat. Hymyileminen on farkuilla 

rotupiirre ja ne hymyilevät usein omistajalleen, läheisille ihmisilleen ja toisille koirille ollessaan erittäin 

onnellisia ja iloisia. 

Punastuessaan faaraokoiran kirsu, silmänympärykset, korvat ja tassut lehahtavat kirkkaanpunaisiksi. 

Farkku punastuu usein ollessaan kiihtyneessä mielentilassa. 

HISTORIA:

Faaraokoiran ikää rotuna on vaikea arvioida, mutta tuhansien vuosien ajan faaraokoiran tyyppisiä koiria on 

elänyt Välimeren ympäristössä. Sukulaisrotuihin kuuluvat mm. ibizan- ja kanarianpodencot.

Rotu on kotoisin Maltalta, missä sitä kutsutaan nimellä Kelb tal-Fenek eli jäniskoira. Itse asiassa nimi 

faaraokoira on virheellinen, sillä farkku ei ole muinaisen Egyptin faaraoiden koira. Se todennäköisesti kyllä 

polveutuu samantyyppisistä koirista, mitä foinikialaiset toivat Maltalle muinaisina aikoina. 

Maltalla faaraokoira on edelleen alkuperäisessä käytössä jäniskoirana sekä hälyttävänä vahtikoirana. Joskus 

sitä käytetään myös saattamaan lampaita ja vuohia laitumelle sekä noutamaan linturiistaa metsästäjälle. 

Faaraokoira metsästää kaniinia hämärässä ja yöllä kahden tai kolmen koiran joukossa metsästäjän ja usein 

myös fretin kera. Frettiä käytetään ajamaan kaniini ulos kolostaan, mikäli se piiloutuu. Farkku käyttää

metsästäessään hyväkseen näkö-, kuulo- ja hajuaistiaan ja eroaa siten varsinaisista näöllä metsästävistä

vinttikoirista. 

Rodusta tuli Maltan kansalliskoira vuonna 1977. Maltan maaseudun nykyaikaistuessa vauhdilla on faarao-

koirien perinteinen käyttö jäämässä tarpeettomaksi ja koiramäärät ovat laskussa alkuperämaassa.

Iso-Britanniaan ensimmäiset farkut tuotiin 1960-luvulla ja jo 1970-luvulla Suomi sai ensimmäiset farkkunsa.

Nykyisin koiria on maassamme kolmisen sataa yksilöä ja muutama pentue rekisteröidään vuosittain. Rotu on 

kasvattamassa suosiotaan ja pentuemäärät ovat kasvussa.

REKISTERÖINNIT 1994-2008:

1994 26 kpl

1995 26 kpl

1996 16 kpl

1997 1 kpl

1998 20 kpl

1999 20 kpl

2000 10 kpl

2001 10 kpl

2002 6 kpl

2003 16 kpl

2004 34 kpl

2005 27 kpl

2006 20 kpl

2007 24 kpl

2008 36 kpl 

LUONNE:

Farkku on persoonallinen koira ja luonteenpiirteitä löytyy laidasta laitaan. Osa faaraokoirista on 

vaatimattomampia ja rauhallisempia sohvanvaltaajia; osa taas vallattomia hyvällä huumorintajulla 

varustettuja iloisia pellejä - monet tätä kaikkea.

 Iloisuus, leikkisyys, aktiivisuus sekä alati valpas olemus kuvaavat hyvin faaraokoiran luonnetta - 

se on aina valmis hyppäämään mukaan toimintaan tai riehumaan koirakaverinsa kanssa. Etenkin 

nuorena aktiivinen ja energinen faaraokoira voi viedä omistajansa hermot äärimmäisyyteen, mutta 

iän kanssa se rauhoittuu ja aikuiset koirat ovat sisätiloissa yleensä hyvin hillittyjä ja purkavat energiansa

ulkona.

Faaraokoira rakastaa perhettään täydestä sydämestään ja se on myös erittäin hyvä koira lasten 

kanssa, joskin nuorempana melkoinen sählääjä. Farkku luottaa omistajaansa täysin ja omistajan 

tulee olla myös sen luottamuksen arvoinen ja kohdella koiraansa hyvin ja osoittaa sille sen kuuluvaa 

arvostusta. Huomioitavaa on kuitenkin se, ettei faaraokoiraa saa koskaan nostaa ihmisen asemaan perheessä

 - se on kuitenkin koira, vaikka rotu poikkeaa monesta muusta rodusta.

 Yleensä faaraokoira on herkkä ja vaatii omistajaltaan ymmärtäväisyyttä. Se ei kestä kovia pakotteita

ja rodun yksilöt ovat yleensä hyvin älykkäitä, vaikka saattavat peittää sen pelleilyn alle. Faaraokoirien

sopimattomuus varsinaisiin palveluskoiralajeihin johtuu yleensä kahdesta asiasta: motivoinnin vaikeudesta

ja pitkästymisestä. Osa koirista on erittäin ahneita ja ne saadaan motivoitua ruoalla, osa leikillä tai kehuilla.

Suurin osa faaraokoirista oppii uudet asiat erittäin nopeasti ja tarkasti, mutta ne pitkästyvät toistoihin

ja niiden keskittyminen herpaantuu uusien asioiden ilmetessä kuvioihin.

HOITO:

Faaraokoiran hoito on todella helppoa, pääsana hoitoa ajatellessa on "tarvittaessa". Sileä, lyhyt yksinkertainen 

karva pestään noin 2-4 kertaa vuodessa ja harjaukseksi riittää pyyhkäisy säämiskällä tai kostealla pyyhkeellä 

irtokarvojen poistamiseksi. Korvat ja silmät puhdistetaan kun ne sitä tarvitsevat ja oikeastaan ainoa 

säännöllinen hoitotoimenpide on jatkuvasti kasvavien kynsien leikkaaminen kerran viikossa tai kahdessa.

LIIKUNTA:

Aktiivisena ja energisenä alkukantaisena metsästyskoirana faaraokoiralle parasta liikuntaa on ehdottomasti 

vapaana juokseminen toisen koirakaverin kanssa. Kaupungin katujen mittaaminen hihnan päässä on 

huomattavasti virikkeettömämpää kuin metsässä ja niityllä nuuskuttaminen hiirten ja myyrien perässä. 

Faaraokoiran riista- ja metsästysvietti on voimakas ja niin sen tuleekin olla. Yksilötasolla koirissa ja niiden

irtipidettävyydessä on huimia eroja, mutta yleisesti farkku lähtee riistan perään sen ilmaantuessa näkösälle.

Siksi faaraokoiran juoksuttamisen tulisi tapahtua turvallisella alueella ja mieluiten aitojen sisällä. Faaraokoiran

opettaminen pysymään vapaana ei ole kuitenkaan mahdottomuus, omistajan tulee vain varautua siihen, 

ettei rotu ole koskaan 100% irti pidettävä rotu vaan koiran vietit voivat ajoittain ajaa koiran riistan perään.

Farkku tosin palaa likimain aina myös takaisin lähtöpisteeseensä omistajansa luo saaliin päästyä karkuun

tai koiran saatua sen kiinni.

Nuoren faaraokoiran kasvulle ja aikuisen koiran mielenterveydelle vapaana juokseminen on välttämättömyys.

Farkun omistajan ei tarvitse olla himomaratoonari, mutta innostus luonnossa liikkumiseen sekä aktiiviseen 

elämäntapaan on suurta plussaa.

MINUSTAKO FARKUN OMISTAJA? 

Faaraokoira ei ole yksi helpoimmista roduista ja farkun omistaja joutuu olemaan aina yhden 

askeleen edellä vilkasta ja kekseliästä koiraansa, muuten pian faaraokoira määrää parivaljakon toimista. 

Alkukantaisena, omatoimisena ja vahvan metsästysvietin omaavana sen hankkimista tulisi aina harkita 

tarkkaan. Palveluskoiramaista tottelevaista yksilöä siitä ei saa varmasti koskaan, sillä farkun motivointi 

on vaikeata.

Faaraokoiran omistajaksi soveltuu parhaiten huumorintajuinen, kärsivällinen, rento ja ulkona liikkumisesta 

nauttiva ihminen, joka tarjoaa koiralle myös sen kaipaamaa läheisyyttä. Faaraokoiran tulee voida asua 

sisäkoirana osana perhettä, kennelkoiraksi tämä seurallinen ja älykäs rotu ei sovi missään nimessä.

TERVEYS:

Vuonna 2005 faaraokoirakantaa on kartoitettu terveyskyselyn muodossa ja rodulta ei ole löytynyt suurempia 

terveysongelmia ja suurin osa faaraokoirista elää yli kymmenvuotiaiksi käyden eläinlääkärillä vain rokotuksissa. 

Tutkittujen koirien tulokset ovat pääasiassa erinomaiset, mahdolliset muutokset ovat olleet lieviä. 

Rodulla on todettu lieviä muutoksia lonkissa, kyynärissä sekä polvissa. Lisäksi koirilla on ollut silmissä

ylimääräisiä ripsiä, sikiöaikaisia jäänteitä sekä MRD:tä. 

Lisäksi rodussa tavataan ajoittain allergiaa, herkkävatsaisuutta, hammaspuutoksia, hammaskiveä, kivesvikaa, 

satunnaisia syöpäkasvaimia vanhemmilla koirilla sekä iho-ongelmia mm. heikentynyttä karvapeitettä, hilseilyä

ja hormoniperäisiä ihosairauksia. 

HARRASTUKSET:

Faaraokoirien pääasialliset harrastukset ovat koiranäyttelyt sekä rata- ja maastojuoksu. Lisäksi harrastetaan 

agilityä, tokoa sekä verijälkeä.

ROTUKERHO

Faaraokoirien ja ibizanpodencojen rotua harrastavana kerhona toimii Suomen Faaraokoirat ja Ibizanpodencot ry.

Kerho on perustettu vuonna 1983 ja jäsenmäärä on alle sadan henkilön. Kerho julkaisee Farkku-lehteä

kolmesti vuodessa ja järjestää juoksukilpailuita sekä vuosittain oman erikoisnäyttelynsä sekä Open shown,

Farkkushow'n. 

Kerhon kotisivut

Kerhon keskustelufoorumi

FAARAOKOIRAN ROTUMÄÄRITELMÄ

Maltalainen rotu, isäntämaa Iso-Britannia

YLEISVAIKUTELMA

Keskikokoinen, ylväsryhtinen, puhdaslinjainen, jalo mutta voimakas. Hyvin nopea, liikkeet kevyet ja 

vapaat. Ilme valpas.

OMINAISPIIRTEET

Metsästäjänä tarkka ja innokas, käyttää vainua ja näköä, lähityöskentelyssä huomattavassa määrin 

myös kuuloaan.

LUONNE

Valpas, älykäs, ystävällinen, kiintyvä, leikkisä.

PÄÄ

Kallo pitkä, kuiva, hienopiirteinen. Kuono-osa hieman kalloa pitempi. Vain vähän otsapengertä. 

Kallon ylälinja yhdensuuntainen kuononselän kanssa. Sivulta ja ylhäältä katsottuna koko pää 

muistuttaa tylppää kiilaa. Kirsu aina lihanvärinen, turkin väriin sointuva.

Silmät: Soikeat, kohtalaisen syvällä sijaitsevat; meripihkanväriset, turkin väriin sointuvat. Ilme valpas ja 

älykäs 

Korvat: Ohuet, suuret, tyvestä leveät, verraten korkealle kiinnittyneet. Valppaalla koiralla pystyt, 

mutta hyvin liikkuvat. 

Purenta: Leuat voimakkaat, hampaat vahvat. Säännöllinen ja täydellinen leikkaava purenta, ts. alaleuan

etuhampaat koskettavat kevyesti yläleuan etuhampaiden takapintaa

KAULA

Pitkä, kuiva, lihaksikas, hieman kaareutuva. Ei löysää kaulanahkaa.

ETURAAJAT

Suorat ja yhdensuuntaiset, kyynärpäät tiiviisti rungon alla. Lavat vahvat, pitkät, taakse kiinnittyneet. 

Ranteet vahvat.

RUNKO

Notkea. Pituus rintalastan kärjestä istuinluun kyhmyyn hieman säkäkorkeutta pitempi. Rintakehä syvä, 

kyynärpäihin ulottuva. Kylkiluut hyvin kaareutuvat. Selkälinja melkein suora. Alalinja kohtalaisen kuroutunut. 

Lantio vain vähän laskeva.

TAKARAAJAT

Vahvat ja lihaksikkaat, takaa katsottuna yhdensuuntaiset. Polvet kohtalaisesti kulmautuneet. Sääret 

hyvin kehittyneet. Käpälät: Vahvat ja tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset, varpaat hyvin kaareutuvat, 

päkiät vahvat.

HÄNTÄ

Tyvestä melko paksu, kärkeä kohti oheneva (piiskamainen), ulottuu levossa juuri kintereen alapuolelle. 

Koira kantaa liikkuessaan häntäänsä ylhäällä ja kaarella. Häntä ei saa olla raajojen välissä. 

Kierteinen häntä ei toivottava.

LIIKKEET

Vapaat ja joustavat; liikkuu vaivattomasti pitkin askelin pää melko pystyssä. Raajat liikkuvat 

rungon suuntaisesti. Käpälien sivulle heittäminen sekä korkeat etuaskeleet (hackney) ovat virheitä.

KARVAPEITE

Lyhyt ja kiiltävä. Laatu vaihtelee hienosta ja sileästä karkeahkoon. Ei hapsuja. 

Väri: Kullan- tai punaruskea, valkea hännänpää erittäin toivottava. Valkoiset merkit sallitaan rinnassa

 ("tähti") ja varpaissa. Kapea juova pään keskilinjalla sallittu. Valkoinen läiskinä tai muualla kuin yllä 

mainituissa paikoissa ei toivottava.

KOKO

Ihannekorkeus 
		uroksella 56 cm (56-63,5 cm), nartulla 53 cm (53-61 cm).